Islan lonkkaleikkaus ja siitä kuntoutuminen

Pitkästä aikaa blogin äärellä. Ennakkovaroituksena sanottakoon, että tekstistä tulee pitkä...

Maailman onnellisin koira, joka universumin geenilotossa sai osakseen D/D lonkat ja lopulta molempiin  lonkkiinsa nivelrikon ja vasempaan lonkkaansa kipua aiheuttaneen luupiikin. Tässä taustaa sille, miksi kyseinen ilopilleri päätyi reilu vuosi sitten leikkauspöydälle. Kuten suurin osa tietääkin, takana on todella raskas vuosi, sillä Islan kuntoutus ole ollut kaikkein lyhin ja helpoin tie. Ei todellakaan. 

Islan vasen lonkka siis leikattiin Urheilukoiraklinikalla 7.4.2020 kahden kokeneen ortopedin toimesta. Leikkaus osoittautui haasteelliseksi luun pehmeydestä johtuen. Implantti saatiin asennettua vain reisiluun päähän, lonkkakuppi muotoiltiin leikkauksen yhteydessä alkuperäiseen lonkkamaljaan. Kaiken kuitenkin piti olla kunnossa, kun vihdoin haimme Islan kotiin leikkauksen jälkeisenä päivänä. Kuntoutuminen ei kuitenkaan lähtenyt käyntiin odotetulla tavalla. Haava parani nopeasti, eikä implanttikaan aiheuttanut murhetta. Sen sijaan Isla ei lähtenyt käyttämään leikattua jalkaansa odotetulla tavalla, vaan aluksi jalka vain roikkui maata laahaten. Tästä johtuen ensimmäinen tarkastus tehtiin jo viikko leikkauksen jälkeen. Islan luonteen pehmeydestä johtuen, oletimme aluksi jalan käyttämättömyyden johtyvan pehmeydestä ja mahdollisesta kivusta, minkä vuoksi ensimmäisessä tarkastuksessa laitettiinkin varmuudeksi uusi kipulaastari, jotta voitiin sulkea kivun aiheuttama jalan käyttämättömyys. Samalla aloitimme poikkeuksellisen aikaisin sekä vesimattoharjoittelut fysioterapeutin ohjauksessa että kotiharjoittelut. 

Alla kuvia ja videoita kuluneelta kuudelta kuukaudelta.

8.4.2020 - leikkaushaavan kylmähoitoa

Kipulaastarin aiheuttamaa sekavuutta (8.4.2020).

Yllä kävelyn lähtötilanne heti leikkauksen jälkeisenä päivänä (8.4.2020). 

Alla lonkan liikkuvuuden jumppailua ja jalan hermotuksen aktivointia kylmällä (9.4.2020).

Leikkaushaava 10.4.2020

Ensimmäisen viikon ajan Islan kävelyä tuettiin pyyhkeen avulla, koska varsinkin kahden ensimmäisen päivän ajan koko takapää oli melko voimaton. Eläinlääkärin tarkastuksen jälkeen pyyhkeestä luovuttiin. Yllä ja alla olevat videot kuvattu 12.4.2020 ja 14.4.2020.

Ennen leikkausta jännitin todella paljon miten hyvin vilkkaan Islan pääkoppa kestää tulevan kuntoutuksen ajan. Täytyy sanoa, että Isla yllätti tässä suhteessa omistajansa todella positiivisesti. Kuntoutuksen aikana ei ole ollut nähtävillä juuri minkäänlaista turhautumista, ainoana haasteena on ollut toiset koirat, jotka aiheuttavat ohitustilanteissa toisinaan epävarmuutta ja levottomuutta, mikäli en itse ehdi ajoissa pyytämään kontaktia. Alla kuvamateriaalia Islan lukuisista rentoutumisista kotijumppien välillä...

15.4.2020

22.4.2020

3.5.2020

18.5.2020

22.5.2020

3.6.2020

Kuntoutuksen aikana ja ensimmäisessä tarkastuksessa havaittiin, että jalan hermotus oli todella heikko. Jalka ei aluksi reagoinut kylmään eikä kuumaan, ei kutituksiin eikä nipistyksiin. Heti alussa emme osanneet epäillä hermovauriota, mutta koska jalka ei lähtenyt toimimaan alkoi eläinlääkäri epäillä hermovauriota (20.5.2020) ja aiheutti hetkellistä epätoivoa  kommentoimalla, että jalka ei välttämättä palaudu normaaliksi.

16.4.2020 jalka reagoi ensimmäisen kerran kutitteluun. Aluksi tunto palasi jalan sisäsyrjälle, josta se pikkuhiljaa palautui koko jalkaan ja normaaliksi noin puolessa vuodessa.

Jalan kuntoutus on pitänyt sisällään monenlaista aktivointia. Alkuvaiheessa pääpaino oli hermoston herättely kutittelemalla, nipistelemällä, kylmä- ja kuumakäsittelyllä. Lisäksi hermovaurion aiheuttamasta jalan käyttämättömyydestä johtuen, oli todella tärkeää huolehtia lonkan ja jalan normaalista liikkuvuudesta. Lyhyitä aktivointeja tehtiin keskimäärin 3-5 kertaa päivässä. Alla videoita jalan liikkuvuusharjotteista (16.4.2020).

Ensimmäisen kolmen ja puolen kuukauden aikana Isla kävi vesimatolla keskimäärin kolme kertaa viikossa. Elokuun lopusta alkaen vesimattoharjottelua harvennettiin kahteen kertaan viikossa. Vesimattoharjotteet olivat todella merkittävässä roolissa, mutta niiden lisäksi on tehty todella runsaasti kotijumppaa. Ihan kyllästymiseen asti, jos omistajalta kysytään. Isla sen sijaan on ollut todella onnellinen kaikesta yhdessä tekemisestä. Onni onnettomuudessa, että Isla on käsittämättömän motivoitunut koira kaikkeen tekemiseen. Kotijumppia nimittäin tehtiin parhaimmillaan (tai pahimmillaan) 5-10 kertaa päivässä. Kotijumppa alkoi jalan käytön sheippaamisella.  Islalle ensin opetettiin jalan lattialle laitto, sen jälkeen painon laitto jalalle, jalan nostaminen targetille ja lopulta jalan käyttö kävelyssä. Alla videoita vesimattoharjotteluista ja kotitreeneistä. 

 

Yllä olevat videot toiselta vesimattokerralta 23.4.2020.

Yllä kävelyä omalla pihalla 26.4.2020. Alla videoita jalan sheippauksesta sekä istumisen opettelua 28. ja 30.4.2020.

Kotijumpasta hyötyivät myös kissat, jotka oppivat yhdistämään rapinan herkkuihin :)

Alla videoita ajalta 6.-12.5.2020

6.5.2020

6.5.2020

11.5.2020

12.5.2020

Yksi tärkeimmistä spontaanin käytön aktivoinneista oli namien etsintä aktivointimatolta tai nurmikolta. Koska Isla oppi kulkemaan suhteellisen ketterästi kolmella jalalla, joutui jalkaa aluksi kutitella, jotta muisti laskea sen maahan. Myöhemmin jalan käyttö parani, mutta tassu meni lähes jokaisella askeleella väärin päin, minkä vuoksi saimme fyssarilta ohjeen tassun teippaukseen kineesioteipillä. 

17.5.2020

17.5.2020

26.5.2020 - ensimmäinen vesimattokerta jalka teipattuna.

30.5.2020 Jalan nostoa targetille.

17.6.2020 peruuttamista korokkeen yli.

Läpimurto kuntoutuksessa saavutettiin, kun kesäkuussa siirryimme Espoon Eläinfysiolle Ullan hoidettavaksi. Ullan idea oli, että teippauksen sijaan hän avustaa jalan liikettä vesimatolla, mikä aktivoi jalan käyttöä paremmin kuin teippaus. Alla videoita Ullan vesimattoharjoituksista...

22.6.2020

22.6.2020

24.6.202024

27.7.2020

21.8.2020 ja ensimmäistä kertaa tankissa ilman apuja!!!

9.9.2020

18.9.2020

Vaikka Islan jalankäyttö parani vesimatolla kesti todella pitkään, että edes yritti kävellä kuivalla maalla. Alussa kävelyä harjoiteltiin hihnassa pihalla siten, että Pekka "seuruutti" Islaa ja minä käytännössä konttasin vieressä ja autoin jalan käytössä.... Ensimmäisen kerran Isla käveli kuivalla maalla 2.8.2020, minkä jälkeen pystyikin pikkuhiljaa lisäämään muita jalan hallintaan liittyviä treenejä, kuten peruutusta ja pyörimistä. Tällä hetkellä käymme vielä edelleen vesimatolla kahdesti viikossa ja teemme kotijumppaa lähes päivittäin. Vesimatolla harjoittelu vaihtelee lyhyiden ravipätkien ja ylämäen väliltä, kotona vahvistamme jalan eteenvientiä sekä oikeaa istuma- ja makuuasentoa. Tavoitteena on, että ensi kesänä pääsemme taas ulkoilemaan täysin normaalisti.

14.7.2020

2.8.2020

11.8.2020

27.8.2020

27.9.2020

2.2.2021

Isla 5 vuotta

Tuhannet kiitokset kaikille meitä tsempanneille!

Nala 16.2.2012 - 9.3.2020

Every now and then,
We find a special friend.
Who never lets us down.
Who understands it all,

Reaches out each time you fall.
You're the best friend that I've found.

I know you couldn't stay,
A part of you will never ever go away.
In my heart you'll stay.

 

 

Hyvästi - maailman rakkain Nala!

 

Lonkkavikaisen jumppaa

Kuten edellisessä tekstissäni paljastin - Islalla todettiin joulukuussa lonkkaniveldysplasia. Emme ole kuitenkaan jääneet tuleen makaamaan, vaan lähdimme fyssarin (https://sporttikoira.weebly.com/) kanssa miettimään sopivaa treeniohjelmaa Islan lonkkien tueksi, jotta lonkat saadaan pysymään jatkossakin kunnossa ja oireettomina.


Viikossa on 1-2 lepopäivää, jolloin ei tehdä pihapissatuksia ja aivotyöskentelyä kummempaa. Lepopäivät ajoittuvat viikonlopun ympärille, sillä viikonloppuisin meillä on tapana nauttia ulkoilmasta melkein myrkytykseen asti. Erilaisia liikkuvuus- ja lihaskuntoa tukevia harjoituksia tehdään viikon aikana sykleissä. Lisäksi Isla käy uimassa kaksi kertaa kuukaudessa. 

Treeniohjelman lisäksi Isla käy säännöllisesti fyssarilla hierottavana ja sen ruokavalioon on lisätty nivelten terveyttä tukevia lisäravinteita. Melkoisesti meillä on siis ohjelmaa jo ihan normaalissa arjessa, katsotaan riittääkö aika tavoitteellisempaan harrastamiseen vai jäädäänkö höntsäilyn maailmaan.


Mikäli Islalta kysytään niin uimaan voisi mennä useamminkin kuin vain pari kertaa kuukaudessa. Onneksi Isla on oppinut Nalan rinnalla uimaan hienosti vierellä, eikä veteen tarvitse heitellä leluja, jotta koira menisi uimaan... Tähän asti olemme käyneet Onnentassussa (http://www.koirakylpyla.fi/), mutta tänään huomasin, että Nurmijärvelle on avautunut toinenkin koirauimala (http://www.petbros.fi/), jossa mahdollisuutena myös vesijuoksu.

Voidaanko vielä uida?

Musertavia terveystuloksia

Kävimme joulukuun puolessa välissä Islan kanssa PEVISA-tutkimuksissa. Islalta röntgenkuvattiin kyynärät, lonkat ja selkä. Näiden lisäksi tutkittiin polvet ja silmät. Silmien, polvien ja kyynärien osalta Isla sai terveen paperit, mutta lonkkien ja selän tulokset olivat valitettavasti kaikkea muuta kuin toivottavia.  Lonkissa oli selkeää löysyyttä ja lonkkamaljat olivat matalat, joten lonkistaan Isla sai tulokseksi D/D (lisätietoja löytyy täältä). Kuvannut eläinlääkäri  totesi, että keskikokoinen koira pärjää varmasti hyvin D-lonkillakin, mikäli koiran pitää hoikkana, lisää ruokavalioon nivelravinteita ja rasvahappoja. Kennelliiton eläinlääkäri löysi kuitenkin molemmista lonkista löysyyden ja lonkkamaljojen mataluuden lisäksi myös nivelrikkoa (oikealla lievää, vasemmalla kohtalaista). Lonkkavian lisäksi Islan selästä löytyi poikkeava rakenne (LTV1), josta löytyy tarkempaa tietoa täältä. Onneksi tämä Islan selästä löytynyt poikkeavuus on kuitenkin LTV:n lievin muoto, mutta huonojen lonkkien kanssa toivoisi tietysti täysin terveen selän.


Alla vielä röntgenkuvat nähtäväksi...

 

 

 

 

 

Pyörittelen näitä tuloksia päässäni aina vaan uudelleen ja uudelleen. TAAS kerran mietin olenko tehnyt jotain väärin, olisiko pitänyt nähdä jotain oireita ennalta, olisinko voinut omalla toiminnallani mahdollistaa edes C-lonkat tai estää nivelrikon... Tuntuu kuin olisin osallisena painajaisunessa, josta en vain herää. Nyt yritän maanisesti löytää keinoja millä tavoin voisin estää tai edes hidastaa nivelrikon etenemistä. Monista haaveista joutuu nyt luopumaan ja selvää on, että kaikenlainen repivä harrastaminen päättyy tähän. Omat harrastushaaveet ovat kuitenkin täysin toissijaisia terveyden rinnalla, joten sinällään menetys ei ole suuri, mikäli sillä keinolla saan pidettyä tuon äärimmäisen rakkaan koirani kivuttomana ja mahdollisimman hyvässä kunnossa. Tuntuu todella epäreilulta, että kaikista yhdistelmän riskeistä Isla saa sen kaikkein epätodennäköisimmän, mutta näillä korteilla on pärjättävä ja pärjätään! Ilman lonkkavikaa tuo koira olisi ollut aivan liian hyvä yksilö, joten jokaiselle jotakin tasapuolisuuden nimissä.

Kirosana nimeltä Syöpä

Kuten jo edellisessä tekstissäni mainitsin, koirallani Nalalla todettiin noin kuukausi sitten multisentrinen lymfooma eli imusolmukesyöpä.


Tässä hieman tietoa itse syövästä:
Imusolmukesyöpä eli lymfooma on imusolujen eli lymfosyyttien pahanlaatuinen kasvainsairaus. Lymfooma on yksi koirien ja kissojen yleisimmistä kasvainsairauksista ja se saa alkunsa imukudoksesta. Tyypillisimmin kasvain leviää imusolmukkeisiin, pernaan, maksaan ja luuytimeen, mutta se voi levitä tai saada alkunsa mistä tahansa elimestä kuten ihosta, keskushermostosta, luista, sydämestä tai suolistosta.


Sairastuneet eläimet ovat yleensä keski-ikäisiä tai vanhoja, mutta sitä tavataan myös nuorilla koirilla ja kissoilla. Lymfooman oireet riippuvat siitä mihin elimeen kasvain on levinnyt. Koirat ovat kuitenkin usein täysin oireettomia ja ainoa poikkeavuus on suurentuneet imusolmukkeet.


Lymfooma diagnosoidaan muuttuneesta kudoksesta joko ohutneulanäytteellä tai koepalan avulla. Levinneisyys voidaan kartoittaa veri- ja virtsanäytteillä, rintaontelon röntgenkuvilla ja vatsaontelon ultralla. Levinneisyyden ja immunofenotyypin  avulla voidaan arvioida ennustetta, mutta aina täydellinen kartoitus ei ole tarpeen.


Lymfooman ensisijaisena hoitona käytetään solusalpaajia. Hoito koostuu joko yhdestä solusalpaajasta (Doksorubisiini tai lomustiini) tai kolmen eri solusalpaajan yhdistelmästä (vinkristiini, syklofosfamidi, doksorubisiini tai lomustiini) sekä kortisonista.


Yhdistelmähoidossa kutakin solusalpaajaa annetaan koiralle kerran viikossa yhteensä 3 kertaa, mikä jälkeen hoidoista pidetään viikon tauko. Hoitosykli uusitaan yhteensä 4 kertaa eli potilas saa kaiken kaikkiaan 12 hoitoa. Suurin osa koirista vastaa hoitoihin ja niiden oireet poistuvat. Yhdistelmähoidon sijaan voidaan käyttää vain yhtä solusalpaajaa ja hoitoja annetaan yhteensä 5 hoitokertaa 2-3 viikon välein. Hoidot eivät ole yhtä tehokkaita kuin yhdistelmähoito.


Elämänlaatu on yleensä hoitojen aikana hyvää. Tyypillisimpiä sivuoireita ovat ruuansulatuskanavan ärsytys (ruokahaluttomuus, oksentaminen ja ripuli) sekä veren valkosolujen alhainen arvo, jolloin potilaat ovat herkkiä tulehduksille.


Ilman hoitoa potilaat menehtyvät yleensä 1-2 kuukaudessa, yhdistelmähoidolla keskimääräinen elinikä koirilla on noin vuosi, mutta 25 % koirista elää 2 vuotta tai pidempään. Yhden sytostaatin hoidoilla ennuste on noin 9 kuukautta. Kuten ihmisten syövissä, myös koirien lymfoomassa hoitovaste on hyvin yksilöllistä. Potilas saattaa menehtyä keskimääräistä ennustetta huomattavasti aiemmin, toisaalta jotkut potilaat elävät huomattavasti pidempään.


Lähde: Evidensia kotiutusohjeet / Karoliina Autio


Täytyy antaa kaikki propsit Evidensian todella ihanalle Karoliina Autiolle, joka on erikoistunut koirien syöpäsairauksiin. Olisin luultavasti ollut valmis kaikkiin mahdollisiin tutkimuksiin, mutta hän totesi, että levinneisyydestä huolimatta hoidot tulisivat pysymään samoina, eikä suositellut ylimääräisiä tutkimuksia (ultra, röntgen, koepala). Lymfooman immunofenotyyppi selvitettiin PCR-menetelmällä ja saimme tulokseksi B-solu immunofenotyypin lymfooman, jossa on parempi ennuste kuin T-solu immunofenotyypin lymfoomassa. B-solu immunofenotyypin lymfoomassa kolmas sytostaatti on doksorubisiini lomustiinin sijaan. Diagnoosin saatuamme eläinlääkäri kertoi erittäin avoimesti kolmesta eri vaihtoehdosta. Koska ilman hoitoa potilaiden ennuste on yleensä vain 1-2 kk ei hoitamatta jättäminen olisi tullut missään nimessä mieleenikään. Yhden sytostaatin ja yhdistelmähoidon kustannuksien ollessa n. 1400€ vs. n. 3000€ piti taloudellisista asioista keskustella kotona ennen päätöksen tekoa. Hoidot voitiin kuitenkin aloittaa heti doksorubisiinilla, sillä kyseinen sytostaatti on käytössä molemmissa solusalpaajahoidoissa. Asiasta keskusteltuani ja yön yli nukuttuani päädyimme ennusteeltaan parempaan yhdistelmähoitoon ja päätimme murehtia kuluista vasta siinä vaiheessa, kun vakuutuksen katto tulee vastaan.


Nyt Nala on saanut kerran kaikkia kolmea sytostaattia ja päivittäin kortisonia. Jokaisen sytostaatin jälkeen olemme pelänneet mahdollisia sivuoireita, mutta onneksemme Nala vaikuttaa olevan sitkeääkin sitkeämpää tekoa. Toistaiseksi ainoa sivuoire on ollut hieman normaalia väsyneempi askel lenkeillä. Lenkeille lähdetään kyllä mieluusti, mutta Islan kanssa nujuamista Nala ei nyt jaksa. Nalan vaste hoitoihin on ollut erinomainen ja kolmannella hoitokerralla hän sai diagnoosiksi TÄYDELLINEN REMISSI. Tämä ei tarkoita paranemista, joten hoidot jatkuvat suunnitelmien mukaisesti, mutta suunta on oikea!




Ensimmäinen hoitokerta.

Remissio: Potilaan tilan koheneminen ja oireiden lievittyminen. Remissio voi olla joko tilapäinen tai jäädä pysyväksi.

Mitä sitten, kun sinua ei enää ole?

Olen joutunut viime aikoina miettimään otsikon aiheeseen vastausta yhä uudelleen ja uudelleen. Niin, mitä sitten. Minulle nuo koirat ovat vaan niin paljon enemmän kuin pelkkiä koiria. Ne ovat rakkaita perheenjäseniä, jotka auttavat jaksamaan arjen ja kiireen keskellä. Niiden kanssa voin murheiden keskellä vain kadota metsään omiin oloihini, eikä niille tarvitse koskaan selitellä mitään. Riittää, että on vain läsnä. Nämä Koirat ovat todellisia luottoystäviäni.


Syy tähän pohdintaan on Nalalla pari viikkoa sitten diagnosoitu syöpä - multisentrinen III-luokan lymfooma. Diagnoosin varmistuttua tuntui kuin olisin jäänyt junan alle. Miten ihmeessä alle 6-vuotiaalle koiralle voi puhjeta syöpä? Noutajat taitavat elää keskimäärin noin 10-vuotiaiksi. Se on niin lyhyt aika, ettei paljon naurata. Saati, että koira menehtyisi jo paljon nuorempana. Vielä viikko sitten, minulla ei ollut mitään takeita siitä, että Nala eläisi edes jouluun asti.


Minulle tulee tuota koiraa ikävä jo yhdessä päivässä. Miten selviän siitä, kun sitä ei enää ole?

Tiedän, ettei Nala pahimmassa tapauksessa ole kanssamme kuin vain murto-osan siitä ajasta minkä se on tähän asti ollut. Siksi yritän olla jatkossa läsnä mahdollisimman paljon. Silittää sen pieniä korvia, nuuhkia sen tassuja, leikkiä päivittäin ja olla räpläämättä puhelinta, kun olemme ulkona. Haluan painaa mieleeni kaikki pienimmätkin yksityiskohdat tuon lempeän koiran luonteesta - huomionhakuiset kirsulla tökkimiset ja hyppimiset sängyn reunaa vasten. Tahdon muistaa Nalan tavan tulla sänkyyn tai viereen velvollisuuden tunteesta, vaikkei se itse pidä ollenkaan liiasta lääppimisestä ja hellimisestä. Vaikka Nala on lähes aina hirmu rauhallinen, on sillä hellyyttävä tapa innostua tietyistä ihmisistä niin paljon, että sen pitää väkisin päästä heitä halimaan. Tahdon myös aina muistaa sen poikkeuksellisen innostuneisuuden pallon nähdessään ja pään kallistelut kun se kuulee ihmisten keskusteluista itselleen tuttuja sanoja, kuten esim. ruoka tai pallo. Haluan muistaa joka iltaiset raskaat huokaukset, kun  voi vihdoin päivän päätteeksi painaa pään omalle taljalle.

Olen monesti Nalaa katsoessani miettinyt, että miten viisas tuo koira voikaan olla ja pohtinut miten viisaaksi se vielä vanhetessaan muuttuukaan. Onkin todella sydäntäsärkevää ajatella, ettei Nala luultavasti koskaan tule saavuttamaan veteraani-ikää ja näyttämään vanhalta koiralta. Mieluummin silti liian lyhyt yhteinen taival tuon suuren persoonan seurassa, kuin kokonaan ilman.


Muistoissani se pysyy elämässäni aina.

Saanko esitellä - Siipiveikon Ihanainen Isla eli Isla

Yritän taas herätellä itseäni blogin suhteen, joten tässä lyhyt esittely laumamme uusimmasta jäsenestä...

Isla aka Islakki, Iisakki, Peter Pan, Pelle Hermanni, poika nimeltä Päivi ja viimeisimpänä Istvan (don't ask)... Rakkaalla lapsella on monta nimeä. Isla on syntynyt 6.1.2016 eli täyttää kohta jo 2-vuotta.


Kuten lempinimet antavat jo viitteitä, on Isla varsin eläväinen tapaus. Luonteeltaan tuo veljiensä mittoihin kasvanut poikatyttö on ohjaajapehmeä, vilkas ja erittäin miellyttämisenhaluinen, erinomaista riistaviettiä unohtamatta. Nuorempana tuon ikiliikkujan touhuja sai toisinaan katsoa sydän syrjällään - milloin kaistapää kiipesi jyrkkien kallioiden reunoille ja milloin taas oli tunkemassa kaikkiin mahdollisiin päätä suurempiin koloihin. Suuremmilta haavereilta olemme kuitenkin välttyneet, onneksi.


Siskonsa Nalan kanssa he ovat kuin paita ja peppu. Lähes ensimmäisestä päivästä alkaen kaikki ollaan tehty yhdessä. On ollut mahtavaa nähdä miten paljon lauma merkitsee koiralle. Myös Nalalle tuosta jaloissa pyörivästä naskalihampaasta on tullut todella tärkeä. Tällä kaksikolla on ihan omat juttunsa, joihin ei kissoja eikä aina edes ihmisiä lasketa osaksi.