sunnuntai 29. maaliskuuta 2015

Rally-Toko

Jee. Vihdoin löytyi mammin lapamadolle innostava sisälaji. Tänään alkoi siis pitkään odotettu rally-tokon alkeisryhmä ja kivaa oli! Ennakko-odotuksia ei juurikaan ollut, sillä suurin osa kylteistä oli vielä ihan tuntemattomia eivätkä täysin selvinneet ensimmäisellä lukukerralla. Vaikka tarkoitus on vielä tokoakin jatkaa, oli rally-toko jo heti ensimmäisellä kerralla selkeästi mieluisampaa sekä itselle että koiralle...

Tänään treenasimme käännöksiä, kylteistä luopumista ja kuonon pitämistä irti maasta. Ihan perusjuttuja siis, mutta silti niin hankalia. Seuraaminen ja käännökset ovat ainoa syy miksi emme ole vielä tokossa startanneet, emmekä pääse niitä rally-tokossakaan karkuun. Päinvastoin. Erilaiset käännökset näyttelevät suurta roolia, joten viimeistään tässä vaiheessa ne on hiottava kuntoon. Tästä on varmasti hyötyä myös tokon puolella. Kyltit ja tekonurmen tuoksut vetivät koiraa magneetin lailla, mutta paluu pentuasteen palkkaukseen piti kirsun ylhäällä ja poissa kylteitä...

Kotitreeneihin otin seuraavan viikon teemaksi luonnollisesti käännökset ja koiran eteen tulon. Edellä mainittujen lisäksi päätin aloittaa jo perusasennon ja seuraamisen treenaamista oikealla. Kuulostaa helpolta, mutta heti ensimmäinen ongelma oli keksiä sopivat käskyt näille. Aluksi käytin käskyjä "eteen" ja "oikee", mutta tajusin nopeasti, että nämähän ovat käytössä jo nomessa. Päädyin käskyihin "tähän" (koira siirtyy istumaan eteen), "toinen" (perusasento oikealla) ja "mennään" (seuraaminen oikealla)... Putkiaivoilla meni tovi, että oikea perusasento löytyi... Oikealla seuraaminen meni kohtalaisesti, sillä tätä olemme lenkeillä treenailleet säännöllisesti (toisten koirien ohituksissa)... Käännökset tehdään käskyllä "käännös" sillä "käännytään" on käytössä uinnissa... 

Huh huh, jos ja kun koira oppii kaikki uudet käskyt niin miten hiivatissa minä nämä kaikki jatkossa muistan?!?!


"Tähän"



torstai 26. maaliskuuta 2015

Aktiiviloma

Olemme viettäneet varsin aktiivista lomaa alkuperäisten suunnitelmien kariutuessa... Olen saanut nauttia pitkistä aamulenkeistä oikein urakalla. Lisäksi olemme treenaneet sekä tokoa että nomea ja sunnuntaina alkaa vihdoin kauan odotettu rallytoko. Varsin koiramainen loma siis jälleen kerran.

Edellispäivänä teimme lenkin stadiin - kevyet 14 km. Ilman ollessa kuin morsian olisi ollut synti olla sisällä. Matkan varrella piipahdimme kantapaikassamme Cafe Torpanrannassa kahvilla... Lounaalla kävimme ravintola Torissa, jossa puolisoni mukaan on kaupungin parhaat burgerit (tähän mennessä). Mukavia ja viihtyisiä paikkoja molemmat ja mikä mahtavinta: molempiin ovat myös nelijalkaiset (hyvin käyttäytyvät) ystävät tervetulleita.

Meilahdessa


Vähän voisin maistaa...

Tollo otti tirsat


"Kevyt" lounas ;)



Tänään heräsimme klo 0600 ja suuntasimme aamulenkille Nuuksioon. Nallilla riitti virtaa ja aiemmin suunniteltu "lyhyt" lenkki venyi lähes kolmeen tuntiin... Metsässä sielu lepää!


Good morning Nuuksio!



Aamuhepuli










Yritin valokuvata kuusentaimia (?), minka aikana Nallin oli pakko tulla esittelemään ja syömään keppiään linssin eteen. Hauska tyyppi, ilmeisesti valokuvaus on loppujen lopuksi ihan kiva juttu - ainakin jos siitä saa palkaksi pallon tai nameja...


Palkka itselle!

sunnuntai 22. maaliskuuta 2015

Aamuvirkut

Tänään tapamme mukaisesti heräsimme kukonlaulun aikaan lenkille... Tai no, itse en olisi ehkä herännyt, mutta Nala oli toista mieltä. Suuntasimme tällä kertaa Laajalahteen bongailemaan muuttolintuja...








Nallia ei bongailu kiinnostanut...

Pallopalkka = paras palkka




Pillipysäytys

Olen taas viime aikoina vahvistanut Nalan pillipysäytystä... Moni on kysellyt miten olen alkujaan lähtenyt pysäytystä treenaamaan. Tapoja on monia, mutta pallohullulle sain pysäytyksen lopulta iskostumaan palloa hyödyntämällä. Alla videosarjaa tämän aamun lenkiltä (pahoittelen videokuvan laatua)...

1. Kun koira kulkee edellä, heitä pallo sen taakse ja juuri ennen kun pallo osuu maahan vihellä käsky. Koiran kääntyessä on palkka välittömästi sen takana...



Pillivihellystä ei kannata treenata saman lenkin aikana montaa kertaa, sillä fiksu tolleri oppii nopeasti ennakoimaan... Myös etäisyyttä koiraan kannattaa vaihdella sillä se myös oppii hahmottamaan millä etäisyydellä vihellys yleensä tulee!

2. Kun koira yhdistää vihellyksen palloon voi pallon heittää palkaksi viiveellä. Tässä kohtaa joudui aluksi hieman jumppaamaan istumisen kanssa... Alussa Nala vain kääntyi seisomaan kohden ja käskystä istui... Pikkuhiljaa istuminen vahvistui ja lopulta automatisoitui... Pysähdyksessä koiran ei ole pakko istua, mutta itse olen halunnut yhdistää pysähtymiseen istumisen rauhoittaakseni tilanteen.



3. Loppuvaiheessa palkkausta voi pidentää ja treeniin lisätä suuntia, luoksetuloa jne.






Välillä näiden koiramaailman Pelle Hermannien kanssa huumori on tarpeen...


maanantai 16. maaliskuuta 2015

Aktiivinen sunnuntai

Etsin eilen taas, turhan pitkäksi venyneen treenitauon jälkeen, treenivermeet laatikosta ja lähdimme Nallin kanssa treenailemaan nomea Vantaan Riipilään Sarkkisen koulutukseen. Ilokseni sekä sää että koiran vire oli loistava... Treenipaikka olikin poikkeuksellisesti pellon sijaan risukkoinen hakkuuaukea. Juuri täydellinen paikka hienohelmalle...

Ensimmäinen tehtävä oli ihan perus ykkösmarkkeeraus kumpareen toiselle puolelle, etäisyyttä ehkä 30m. Tässä tehtävässä ei ollut mitään ongelmia, vauhtia oli sopivasti ja risukoista huolimatta eteni damille suoraan. Palautus tosin tuli hieman kiertotietä... Koska Nalalla on hieman matalampi vire, sopii sille markkeeraustehtävät täydellisesti vireen nostoon heti treenien aluksi...

Markkeerauksen jälkeen, samalle linjalle, mutta hieman kauemmaksi (etäisyys n. 40m) heitettiin toinen dami (jota koira ei nähnyt) ja koira ohjattiin damille. Tässä tehtävässä Nala eteni hyvin, mutta hieman ennen damia jäi kaivelemaan myyränkoloa, kunnes hetken kuluttua muisti mitä olikaan tarkoitus tehdä :)

Kolmantena tehtävänä oli kohtalaisen pitkä ohjaus. Tehtävän alussa dami heitettiin koiran nähden, mutta koirakko kävelikin poispäin damilta kaartaen lähetyspaikalle. Etäisyyttä ehkä noin 50m. Tämänkin tehtävän Nala suoritti hyvin.

Neljäntenä tehtävänä oli markkeeraus Nalan inhoamaan, todella veemäiseen ryteikköön... Suureksi yllätykseksi, Nala ei kertaakaan kysynyt apuja vaan hetken pyörittyään ryteikön ympärillä sukelsi risukon alle ja sai damin ylös! Ihanaa, että se on näinkin pienillä treenimäärillä edes jossain edistynyt! Aiemmin ei olisi tullut kuuloonkaan, että Prinsessa olisi mennyt johonkin vastaavaan ryteikköön...

Viides tehtävä oli lähihakua toisessa inhottavassa ryteikössä ja tämäkin meni kohtuullisen hyvin. Tehtävän alussa Nala tosin hieman häiriintyi kouluttajasta, joka täytti starttipistoolia. Toisella lähihakupillityksellä jatkoi kuitenkin etsintää...

Viimeinen tehtävä jännitti ennalta eniten. Tehtävänä oli pitkästä aikaa hakua. Paikkana oli kumpareen toisella puolella oleva hakkuualue, eikä koko tehtävän aikana ohjaajalla ollut näköyhteyttä koiraan. Emme olleet ylipäätään pitkään aikaan treenanneet hakua, emmekä varsinkaan millään hakkuualueella. Yllätyksekseni Nala haki hyvällä vauhdilla ja tehokkuudella alueelta 7 damia, ilman että olisi kertaakaan edes epäröinyt lähdöissään... 

Koska olemme kouluttajalla käyneet aiemminkin, tiesi tämä Nalan heikkoudet jo entuudestaan. Saimme positiivista palautetta siitä miten Nala on tauon aikana saanut lisää intoa ja vauhtia noutoihin ja parantanut nenänkäyttöään... Haku oli tehokasta ja sopivan vauhdikasta! <3

Rauhallisena passissa muiden treenatessa...
Treenien jälkeen suuntasimme vielä 10km kaupunkilenkille aurinkoiseen Munkkiniemeen. Puolessa välissä pysähdyimme kahville kantapaikkaamme Cafe Torpanrantaan, jonne myös koirat ovat tervetulleita... Nala on jo vanha tekijä ja meni heti makoilemaan ja seuraamaan ihmisvilinää pöydän alle... Olipa Nalallekin varattu matkaan pieni kanafile välipalaksi :P

Kyllä mä voisin sitä pullaakin maistaa...

lauantai 14. maaliskuuta 2015

Onnellinen koira

Onnen hetkiä tältä päivältä...

Onni on,

...Hitaat aamulenkit... Nalan mielestä parasta on, kun saa haistella ja merkkailla rauhassa. Mammi sen sijaan nautti kauniista auringonnoususta!




... Ylläripallo kesken lenkin... Sanomattakin selvää, että pallo sai punaturkin  innostumaan. Viimeistään pallohullun iloa katsellessa omakin kireys (työviikon jäljiltä) hellitti.



... Pitkä metsälenkki ja sammaleen paljastuminen lumen alta. Pitkän tauon jälkeen siinä pitikin piehtaroida oikein urakalla... Ja kun kamera oli vihdoin viritetty, istui koira jo poseeraamassa :D




... Metsäpurot...





Ihan vaan vähän lutraan...
... Upeat maisemat... 





Onni on oma iloinen tolleri <3