sunnuntai 12. huhtikuuta 2015

Kevään merkkejä

Olemme taas ulkoilleet viikonloppuna ahkerasti. Kevät tulee kohisten ja aina kameran mukana ollessa pyrin kuvaamaan kaikkia uusia tulokkaita... Kevät <3


Lauantaina teimme aamulenkin jälleen kotimaisemissa. Ei aina ihan uskoisi, että asumme Turun moottoritien ja kehä 1:sen risteyksessä...


Auringonnousun lisäksi, varhaisissa aamulenkeissä parasta on hiljaisuus. Lintujen laulua kuunnellessa ja tollon touhuja seuratessa omat huolet katoaa - ainakin hetkellisesti...


Varma kevään merkki: kaljuuntuva koira

Kuten blogin kuvista on jo aiemminkin käynyt ilmi, Nala saa ulkoilla 90%:sti vapaana. Jopa niin usein, että vapaana kulkiessaan koira kulkee paremmin kuin hihnassa. Nala ymmärtää, kun ohjeistan kummalla puolella tietä tulee kulkea. Vastaantulijat ohitamme joko niin, että koira kulkee vierellä (jos vastaan tulee koiria tai lapsia) tai vain käskyllä "reunassa". Onneksi Nalaa ei ole koskaan kiinnostanut vieraat ihmiset, joten edes lirkuttelevien ihmisten luokse se ei mene ilman lupaa.

Harmiton jalankulkija

Se oli O R A V A!
Nalli harvoin intoutuu jahtaamaan lintuja tai muita eläimiä, mutta oravat ja mustarastaat ovat Nalan ehdottomia lemppareita. Pesimäaikaan pitääkin olla valppaana, ettei ferrari pääse häiritsemään muita luontokappaleita kohtuuttomasti... 

Talin golfkenttä
Talin golfkenttä Helsingissä on varmasti yksi harvoista, jonne pääsee vapaasti lenkkeilemään - myös koiranomistajat. Talvisin kenttä on kuin suuri koirapuisto, jossa koiranulkoiluttajat kulkevat koirat vapaana ja tapaavat toisiaan. Toivottavasti kaikki ulkoiluttajat osaavat arvostaa sitä, että kenttä on avoinna kaikille ja pitävät omalta osaltaan huolta, että kenttä pysyy siistinä ja koirat käyttäytyvät hyvin.


Kauniin sään innoittamina kävimme lauantaina myös metsälenkillä Sorlammen luontopolulla. Mukana oli myös Aida omistajineen.


Juomatauko
Hepuli

Jälleen kerran oli pakko ottaa siskoksista yhteispotretti. Molemmat, sekä Nala että Aida, ovat jo varsin tottuneita poseeraajia. Reilusti energisemmällä Aidalla on välillä vaikeuksia odottaa palkkaa, varsinkin kun kuvaaja on niin tuhottoman hidas :D Tällä kertaa Aida ehtikin jo nousta makuulta ja oli aikeissa tulla kuvaajalle, mutta istahti käskystä... Hyvin koulutettuja kersoja ;) Nala sen sijaan pysyi paikallaan kuin patsas :D Raukka!


Aamulenkistä huolimatta Nala oli poikkeuksellisen energinen ja siskoilla olikin koko 2,5h lenkin ajan melkoisia paineja ja juoksukisoja käynnissä...


Huh sitä metelin määrää, kun siskot pistävät painiksi... :)


Kunnon painien jälkeen piti hieman levätä... Aida makoili ehkä 10s, Nala hieman kauemmin :)


Lenkin lopussa siskoksilla oli jo kiire autolle...

Tulkaa jo!
Iltalenkki Malminkartanon jätemäelle...

Sunnuntaina lenkkeilimme Helsingin keskuspuistossa... Postauksen ensimmäisen kuvasarjan sammakko ja  sinivuokko on kuvattu siellä. Olin yllättynyt, että sammakot ovat jo tässä vaiheessa kutupuuhissa...

Keskuspuiston maisemia

Huh, tulipa taas pitkä kirjoitus... Ollaan ainakin oltu ahkeria viikonlopun aikana :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti