lauantai 24. tammikuuta 2015

Maailman paras Aida

Nallipa pääsi tänäpä ihan ite tänhe tietokonekselle kertomaan kaverikoiristansa. Nalpulla on näet paljon kivoi painikavereita ympäri Suomea...

Ihan ensteks kivoin kaveri on tietysti oma pienempisisko Aida. Se on sellanen Nallin best good friend. Aidun kanssa me tehdään kaikenmoista yhdessä. Käydään spurttailemassa, lehmui paimentamassa, autoilemassa, uimassa ja kahveloissa. Sen kanssa pitää vähästen pöristä jä ärrimöidä, mut tiäkste, se ei haittaa kun puhutaan kuitenski samaa kielestä ja ollans yht tolloksii mammin ja Aikun mammin mielstä. Aikku vähästi yrittää aina välillä pomotella, mut Nallipa jättää ne hommat ihan omaan arvoonsa. Jos Aida haluu olla pomo ni sit se on, se on silti näet Nallin paras kaveri.

Pentuksina meillä oli aika kova painimeininki aina ku nähtiin. Okei, on meillä vieläki vähä. Kaulanahasta kiinni junttaotteella ja painiks. Tiätteks? Hirveen kiva leikki. Mammi ei aina tykännä ku kaula oli ihan kuolanen ja kaikki hiekkus tarttu siihen sit. Osattiin me sit välistä olla ihan nätisti jos oli hyvät namuskat.


Viimeaikoina mammi on keksinyt, että pitää ottaa semmotis musta vehje mukaan joka paikkaan, känoniks sitä kutsutaan. Sen edessä pitää aina pönöttää. Siinä me sit stutaan kunnes saadan namikset ja lupa lähteä. En yhtään tiedä mikä koko homman tarkoitus on, mutta namit aina kelpaa. Eipähän tartte tehdä muutaku istua. Välillä se istuminenkin on vähäsen turhan haastavaa jos energiat pyrkii ulos ja sillee...



Tuos alla olevassa kuvassa oltiin vähän niinku paimentamassa lehmei Viikissä. Mammi sanos monta kertaa, että elä mene lähelle sitä sähköpaimenta, mutta Nallipa meni ja sai tällin. Se oli lehmusten syy se enkä niitä enää paimentele.


Sit on nää meidän uinti- ja lumibisnekset. Miksei talvella ole vettä, mihin se katoaa? Elämä olis vähä niiko täydellist jos pääsis vielä lumesta uimaankin. Lumipalloista puhumattakaan.


Ollaan aikamoisia uimamaistereita niinku kuveista näkyy. Aidakin uskaltaa tehdä mahaplätsyn frisbiin perään. Mä en niin simmosesta lätystä tykkää, mulla on pallo. Uinnin jälkeen meille oli onneks varattu hiukan hiukopalaa, huh, kyllä se tulikin tarpeeseen kun melkein kuihtusin uidessa näkymättömiin... Välissä vähän maisteltiin toistemme eväksiä, että onko varmasti yhtä hyvät. Olihan sit toisella tietty parempi ja vaihdettiin.


Viime kesänä käytiin vähän vaihtelun vuoksi eri paikassa lenkillä, joku Viikki kuulemma. Eri hajui oli paljon ja molemmilla oli joku kevättä rinnassa, en sit tie mikä se kevät on ja miten se sinne pääsi. Intouduttiin kovasti spurttailemaan ja vääntämään yhdestä aarrekeppiksestä mikä löytys. Aikku sen sit nappas ku annoin, kun se on muutenkin niin pikkanen. Olipahan sit edes iso keppis. Vähän niinku sisarrakkautta tai jotain.


Jostain syystä se keppi sit kuitenski otettiin pois. Mammi sanos, ettei keppi suussa saa spurttailla. Mitä sitte? Vähäsen odoteltiin josko se sieltä vielä lentäis, mut mammi oli tiukalla tuuleksella. Osa lenkistä piti mennä hirttosilmukassa. Nähtiin posehetkellä yks herrasmies ja näytettiin miten mennään tervehtii hienosesti silmukka tiukalla. Mammin mielestä ei ollut ihan oppikirjan mukaisesti, mutta soy, päästiin kuitenkin haistelemaan ja se oli hyvä se. Loppu lenkkis mentiinkin sit peräkanaa ihan mallikkaasti.



Ai niin! Ne lumipisnekset. Nalli pääsikin tänään foreveriltä tuntuneen tauon jälkeen painimaan ja spurttimaan Aidan kanssa. Molemmat tykättiin ihan himosti siitä ihanasta lumeksesta mitä oli maanpinta pullollaan. Ai että miten se lumi taas pöllys kivasti. Meitseil oli ihan ylikivaa, vaikka välistä jouduttiin taas pönöttelemään ja pönöttelemään.


Aikulla oli niin kivaa, että pepsodentit tuli hymyillessä näkyviksiin...


Sit me löydettiin lumen alta joku aarre. Tai ainaski luultiin löytävämme. Ei sitä sit jaksettu sen enempiä kaivella, kun alkoi olla jo hiukan väsy kaikesta spurttailusta.


Välillä Aikku kävi tsekkaamassa mihin Nalli jäi ja sit mentiin taas peräkanaa niinku paita ja peppus.


Vähäsen poseerausta tähän loppuun, ku mammi halus lisätä. Kuulemma ettei tuu sellasta vaikutelmaa etteikö muka maltettais olla paikoillaankin.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti