maanantai 11. joulukuuta 2017

Saanko esitellä - Siipiveikon Ihanainen Isla eli Isla

Yritän taas herätellä itseäni blogin suhteen, joten tässä lyhyt esittely laumamme uusimmasta jäsenestä...




Isla aka Islakki, Iisakki, Peter Pan, Pelle Hermanni, poika nimeltä Päivi ja viimeisimpänä Istvan (don't ask)... Rakkaalla lapsella on monta nimeä. Isla on syntynyt 6.1.2016 eli täyttää kohta jo 2-vuotta.


Kuten lempinimet antavat jo viitteitä, on Isla varsin eläväinen tapaus. Luonteeltaan tuo veljiensä mittoihin kasvanut poikatyttö on ohjaajapehmeä, vilkas ja erittäin miellyttämisenhaluinen, erinomaista riistaviettiä unohtamatta. Nuorempana tuon ikiliikkujan touhuja sai toisinaan katsoa sydän syrjällään - milloin kaistapää kiipesi jyrkkien kallioiden reunoille ja milloin taas oli tunkemassa kaikkiin mahdollisiin päätä suurempiin koloihin. Suuremmilta haavereilta olemme kuitenkin välttyneet, onneksi.


Siskonsa Nalan kanssa he ovat kuin paita ja peppu. Lähes ensimmäisestä päivästä alkaen kaikki ollaan tehty yhdessä. On ollut mahtavaa nähdä miten paljon lauma merkitsee koiralle. Myös Nalalle tuosta jaloissa pyörivästä naskalihampaasta on tullut todella tärkeä. Tällä kaksikolla on ihan omat juttunsa, joihin ei kissoja eikä aina edes ihmisiä lasketa osaksi.






maanantai 12. lokakuuta 2015

Hyvän mielen treenit

Kuten otsikosta voi päätellä, eilen oli hyvä päivä. Saimme nauttia auringosta oikein kunnolla, ensin aamulenkin merkeissä ja iltapäivällä tolleriporukan koulutuksessa Vantaan Riipilässä Tomi Sarkkisen toimesta. 

Ohjelmassa oli ohjauksia, markkeerauksia, lähihakua ja walk-uppia. Tehtävät eivät olleet mitään supervaikeita, mutta tällä kertaa halusin saada roppakaupalla onnistumisia ja hyvää mieltä. Lopputulos oli napakymppi molempien suhteen... Kuvat puhukoot puolestaan... Kaikki kuvat (c) Ville Hattukangas, paljon kiitoksia kuvaajalle!

"Seis" ja "Eteen"
Nalli palauttaa...
Ensin ollaan vakavana passissa...
Sit lähdetään nostamaan kierroksia pallolla...
Pallopalkka - paras palkka
Linjan treenausta pellolla, jossa edellisellä kerralla kaikki meni pieleen...
Tällä kertaa linjassa ei mitään ongelmia ja vauhtiakin riitti!

Nalli odottelee vuoroaan...
Koska mennään?
Maailman rakkain koira <3
Viimeisiä palautuksia...

<3


sunnuntai 20. syyskuuta 2015

Kesä 2015 - osa 1.

Kesä tuli ja meni, mutta palataan vielä hetkeksi kesän lämpimiin muistoihin :o)

Kesäkuun alussa matkasimme Himokselle tollerileirille, opettelemaan tollauksen saloja. Kouluttajana toimi Sanna Hallgren Ruotsista. Päivä oli antoisa ja olin positiivisesti yllättynyt miten hienosti Nala tuona päivänä työskenteli. Kuvat tollauksesta on ottanut: Reija Siikalampi. Kiitos!

Ensin vähän tollattiin...
... Vesimarkkeerauksen palautus...
Sitten oli vuorossa hakua...
Harvinaisen reipas Nalli!
Leirillä meitä moikkaamassa kävi ihana Lily-sisko. Lenkillä virtaa riitti ja lopuksi Nalli pääsi vielä kokeilemaan kumiveneestä hyppäämistä. Hyvin sujui sekä veneily että hyppy, josko tätä taitoa pääsisi hyödyntämään joskus vaikka sorsametsällä... Tiedä tuosta.

Lily ja Nala
Lily ja Nala
Nalli veneilee...
 Kotimatkalla kävimme lenkkeilemässä Sysmän mukavissa maisemissa...


"No vähän kierin tässä mättäällä..."

Juhannuksena saimme Aida-siskon yökylään ja voi sitä vauhdin määrää metsälenkillä :D

Siskokset lähdössä metsälenkille...
Äly ja Väläys
Nuuska huuleen: än, yy, tee, nyt!
Mitä mahtaa Nalli miettiä?
Seuraavana aamuna suuntasimme Hämevaaraan ja tiimi Double Trouble löysi jostain metsän kätköistä rikki pureksitun tennispallon. Rikki tai ei niin palloa ei jätetä!



Huh, ompa yllättävää miten paljon kesällä onkaan tullut tehtyä ;) Jatketaan kesäloman aktiviteeteista mahdollisimman pian...
 

maanantai 8. kesäkuuta 2015

Terveystuloksia

Kävin toukokuussa kuvauttamassa Nalan selän sopivan joukkotarkastuksen osuessa kohdalle. Nalan lannerangan on havaittu olleen enemmän tai vähemmän jumissa jokaisen hieronnan yhteydessä. Vaikka jumit ovatkin auenneet aina hieromalla, halusin kuitenkin saada selvyyden, onko taustalla jokin rakenteellinen ongelma... Samalla otimme myös silmäpeilauksen sekä polvien tarkastuksen. Tulokset kaikista tutkimuksista olivat huojentavia:

 

Röntgenkuvat alla...

Vasemmalla v. 2013 lonkkakuva, oikealla lonkat v. 2015 (lannerangan tutkimus)

Voimme siis huoletta jatkaa aktiivista tollon arkea... :)

sunnuntai 24. toukokuuta 2015

Kuulumisia

Pitkästä aikaa taas blogin äärellä. Monesti on pitänyt päivittää kuulumisia, mutta kiireessä postailut aina unohtuu... Blogihiljaisuudesta huolimatta paljon ollaan touhuiltu viime aikoina...Varoituksena siis jo etukäteen, että tiedossa on pitkä postaus!

18.-19.4 olimme rotujärjestön järjestämässä nome-viikonlopussa Loimaalla. Mukavaa treenailua samanhenkisessä seurassa. Kylmästä ilmasta ja huonosti nukutusta yöstä huolimatta viikonloppu oli todella onnistunut. Lauantaina treenasimme ohjauksia ja markkeerauksia. Sunnuntaina ohjelmassa oli hakua. Markkeeraukset ja ohjaukset menivät ihan kivasti, mutta haku on selvästi heikentynyt. Hakutehtävässä myös oman lähetyksen suhteen pitää olla tarkkana, sillä jos "etsi" käsky tulee vähänkin empien, jää Nala pyörimään jalkoihin...


Sanomattakin selvää, että olemme ulkoilleet paljon... Sen lisäksi, että rakastan näitä kotimaisemia rakastan lähiseudun huikeita järviylänköjä <3 Alla viime viikkojen kuvasatoa...

Vaakkoi
Vaakkoi
Harvinaista aamulenkkiseuraa kotimaisemissa (Laajalahdessa)...
Sorlampi

Äitienpäivän aattona kävimme Hyvinkäällä WT-kokeessa. Aamuvirkulla meni poikkeuksellisesti tovi, että sai itsensä aamulla ylös sängystä. Liekö jonkin sortin enne, sillä olisi vain pitänyt jäädä sänkyyn. Koe oli kaikinpuolin suoritettavissa, mutta jostain syystä lähes kaikki tehtävät menivät päin mäntyä. Saldona ALO0, 13 pistettä. Kotimatkalla olin jo valmis heittämään hanskat tiskiin... Nyt pari viikkoa myöhemmin ja muutaman onnistuneen treenin jälkeen olemme kuitenkin taas back in business. Tosin hieman kevyemmällä asenteella. Katsotaan mihin näillä treenimäärillä ja hiukan leppoisammalla asenteella päästään...

Äitienpäivänä lenkkeilimme sekä kotimaisemissa että Nuuksiossa... Aamulla aurinko paistoi Perkkaalla pilvettömältä taivaalta. Lenkin alussa ihmettelin toistuvasti kuuluvaa sumutorven ääntä. Noin kilometrin päässä kotoa syy selvisi - todella sankka sumu.

Ei näy Otaniemeen tällä kertaa...


Valkovuokkojen täyttämä metsä Talin golfkentän vieressä...

Nuuksio
Alla vielä viime viikonlopun maratonlenkkien kuvasatoa ;) Lauantaina teimme aamulenkin tuttuun tapaan Laajalahden maisemissa... Aamupalan jälkeen suuntasimme ravintolapäivän kunniaksi kohti Helsinkiä. Keskustaan asti emme kuitenkaan päässeet ennen vesisadetta ja lopulta päädyimme pitsalle Töölöön. Paikan nimeä en muista, mutta pitsat olivat maukkaita ja mikä parasta - paikka oli avoin myös koirille... Sunnuntaina lenkkeilimme kauniissa Saarijärven maisemissa...

Laajalahti
Laajalahti
Laajalahden kukkaloistoa <3
Haaveilija <3
Cafe Torpanrannan vakioasiakkaat!
Saarijärvi


torstai 7. toukokuuta 2015

Kasvun paikka

Olipa kerran ensikoiran omistaja, joka etsi koiraa ensisijaisesti rakastetuksi perheenjäseneksi. Ei ollut tavoitteita, ei paineita. Vain haave punaturkkisesta possunenästä lenkki- ja harrastuskaveriksi.

Ensimmäisenä vuonna tekeminen oli mukavaa. Hetkellisen mielijohteen seurauksena kuvioihin tuli taiparikurssi, taipparit ja pisteenä i:n päälle NOU1. Kilpailuviettisellä keitti yli. Mukava harrastaminen muuttui enemmän tai vähemmän väkisin vääntämiseksi ja tulosten tuijottamiseksi. Koiran hyvien ominaisuuksien sijaan omistaja yhä useammin ja useammin tuijotti ja harmistui puutteista. Rakas perheenjäsen muuttui menestystä tavoittelevan omistajan pelivälineeksi...

Kuulostaako tutulta?

Mistä tämä kriittinen pohdinta saikaan alkunsa? Noh, kävimme tänään treenailemassa ennen lauantain WT-koetta. Maasto oli paskamaisin, missä olemme koskaan treenanneet - kurainen hakkuuaukea. Nalan kaltaiselle hienohelmalle siis todellinen painajainen. Mitä teki pieni punaturkki? Yritti olosuhteista huolimatta parhaansa! Kaikkine puutteineen Nala suoriutui jokaisesta annetusta tehtävästä omaan tyyliinsä. Aluksi kuralammikot ja risukot kierrettiin ja linjakin oli hiukan hakusessa. Hankalimmissa paikoissa myös damit alkoivat tippua ja palautukset huononivat. Huomasin harmistuvani. Eihän tästä tule mitään...

Kotiin ajaessani tuli paha mieli. Nala oli vinkaissut ryteikössä. Silloin ajattelin vain, että onpa tänään herkkää. Nala kuitenkin äärimmäisen harvoin vinkaisee kivusta. Ryteikköjen sekä lammikoiden kiertäminen oli treeneissä harmittanut, vaikkei siinä ollut mitään uutta. Ainahan Nala on ne kiertänyt. Tänään kuitenkin saimme jumpattua molempien suhteen palautuksia paremmiksi ja lopussa Nala jopa ryömi dami suussaan vaikean risukon ali... Oli monta syytä olla koirasta ylpeä, mutta kun harmittaa niin harmittaa. Kotiin ajaessani kävin eläinkaupassa ja ostin kassin täydeltä herkkuja ja leluja hyvitelläkseni epäreiluja odotuksiani. Onneksi koirat eivät jää murehtimaan menneitä <3

Todennäköisesti Nalan nimen etuliitteeksi ei koskaan tule MVA, TVA, KVA, AVA tai JVA. Eikä tarvitsekaan. Liian usein unohtaa, että vieressä nukkuu maailman rakkain ja lempein koira... Maailman paras Nala <3